Peliteollisuus – suomalainen tuhkimotarina

Maailman mittakaavassa Suomen pelialan tunnusluvut ovat varsin pienet. Alalla toimii Suomessa tällä hetkellä noin 260 yritystä. Tässä artikkelissa kerromme tarkemmin pelialan historiasta ja kehityksestä Suomessa sekä alan tämän hetken tunnusluvuista. Esittelemme muutaman yhtiön paremmin ja lopuksi spekuloimme hiukan tulevaisuuden näkymiä.

Pelialan historia ja kehitys

Suomalaisen pelialan voidaan sanoa saaneen alkusysäyksensä jo 70-luvulla, sillä vuonna 1979 julkaistiin ensimmäinen täysin suomalainen videopeli Chesmac. Kansainvälistä menestystä tämä peli ei kerännyt, mutta 90-luvun IT-kuplasta syntyneet yritykset hankkivat kunniaa myös kansainvälisillä markkinoilla. 2000-luvun alun jälkeen alkoi suomalaisen pelialan todellinen nousu.

Digitalisaatio loi erinomaisen pohjan alan kehitykselle, ja huima kehitys synnytti 2010-luvulla noin 180 uutta pelitaloa ja alan liikevaihto kipusi jo ennen vuosikymmenen puoliväliä 1,8 miljardiin euroon. Tänä päivänä suomalaiset tunnetaan pelialastaan maailmalla ja yrityksissä kehitetään pelejä niin mobiiliin, konsoleille kuin PC:llekin.

Alan tunnusluvut

Suomen peliteollisuus koostuu noin 250 aktiivisesta yrityksestä. Liikevaihtoa alalla syntyy vuosittain noin 2,2 miljardia euroa. Pelitaloista seitsemän tekee yli 10 miljoonan euron liikevaihtoa ja reilut 90 % kaikesta liikevaihdosta tekevät Supercell ja Rovio. Ala työllistää 3 000 ihmistä ja uusia pelejä julkaistaan vuosittain 100.

Alan liikevaihtoa dominoivat suuret nimet kuten Supercell ja Rovio, mutta myös pienemmät firmat Remedy ja Next Games tekevät oman osansa. Peliteollisuudesta löytyy muutama yllättäjä, jotka ovat kasvattaneet liikevaihtoaan muutamassa vuodessa 30 miljoonaan euroon. Alan kokonaisliikevaihto on noin 140 miljardia dollaria, eli pärjäämme ihan mukavasti.

Isot nimet: Rovio

Käsi ylös, jos Angry Birds on tuntematon kuuluisuus. Niinpä, kaikki tietävät Rovion hittipelin. Firma on luonut pelistä oman brändinsä, ja pelin oheismyynti on noin 40 % yrityksen liikevaihdosta. Yrityksen suunnitelmissa on myös avata Angry Birds -teemainen huvipuisto Kiinaan, joten pelin osuus liikevaihdosta tulee kasvamaan.

Rovio työllistää tällä hetkellä noin 700 työntekijää. Suomen mittakaavassa kyseessä on suuryritys, joita on 0,2 % kaikista suomalaisista yrityksistä. Rovion liikevaihto on noin 150 miljoonaa euroa, eli se ei euroissa mitattuna ole suinkaan suurin pelitaloista. Sen tunnettavuutta ei kuitenkaan kukaan voi kiistää

Rovio on perustettu vuonna 2003, eikä Angry Birds suinkaan ole sen ainut peli. Mobiilipelit lienevät yrityksen tunnetuinta antia, vaikka myös PC-pelejä löytyy sen valikoimasta. Rovio listautui vuonna 2017 pörssiin, ja vaikka sen osakkeen odotusarvo ei toteutunutkaan, on yritys edelleen yksi Suomen peliteollisuuden vetureista.

Isot nimet: Supercell

Tunnettavuudessa ei Roviolle jää paljon jälkeen Supercell. Suomalaista mediaa hallitsi vuonna 2013 jutut yrityksen osake-enemmistön myymisestä Kiinaan reilulla miljardilla eurolla. Supercellin liikevaihto muodostuu kolmesta pelistä, Hay Daystä, Clash of Clansista ja Boom Beachista. Niiden kerrotaan tuottavan päivässä muhkeat 1,7 miljoonaa euroa.

Supercell oli vuonna 2015 maailmanlaajuisesti vertailtuna tuottavin mobiilipeliyritys. Yrityksen liikevaihtoa kerryttävät pelien sisäiset mikromaksut, vaikka sen pelit ovatkin ilmaiseksi ladattavissa. Liikevaihto pyörii vuosittain noin 1,8 miljardin euron summissa, mikä on siis karhunosa koko alan liikevaihdosta Suomessa. Työntekijöitä yrityksellä on 130.

Isot nimet: Remedy

Remedy nimenä ei ole suurelle yleisölle niin tunnettu kuin Rovio ja Supercell, mutta sen Max Payne -pelit niittävät mainetta maailmalla. Toinen merkittävä Remedyn peli on Alan Wake. Yritys tekee yhteistyötä Xboxin kanssa, ja tiimin työn alla on suurpeli vasta julkistetulle Xbox Onelle.

Remedy on pitkäikäinen yritys; se on aloittanut toimintansa jo 90-luvun puolivälissä. Työntekijöitä yrityksellä on noin 100. Remedyn liikevaihto pyörii vajaassa 20 miljoonassa eurossa, eli se on jo huomattavasti pienempi yritys kuin edellä mainitut alan jättiläiset. Alan vanhus porskuttaa kuitenkin eteenpäin kahdella uudella pelillä.

Fingersoft

Suomen peliteollisuudessa toimii monia merkittäviä yrityksiä, mutta oululainen Fingersoft loistaa joukossa reilulla miljardilla latauksella. Sen kehittämä Hill Climb Racing on yksinkertaisella ja huvittavalla otteellaan hurmannut mobiilipelikansan. Pelin siivittämänä tämä alun perin yhden miehen yritys on kasvanut Suomen mittakaavassa kivan kokoiseksi 48 työntekijän yritykseksi.

Fingersoft on perustettu vuonna 2012. Yrityksen liikevaihto pyörii 30 miljoonan euron laitamilla. Firma on siis seitsemässä vuodessa kasvanut yhden miehen yrityksestä Suomen markkinoilla isoksi yritykseksi. Hill Climb Racingin jatko-osa vienee suurimman kunnian tästä. Pelin älytön maailma viehättää pelaajia kautta maailman.

Muita alan firmoja

Edellä on nostettu esiin muutama suuri nimi suomalaisesta peliteollisuudesta, mutta vajaan 300 yrityksen joukkoon mahtuu mielenkiintoisia tuttavuuksia enemmänkin. Monet lapsiperheet tuntevat Habbo Hotelin, joka on suomalaisen Sulakkeen kehittämä ajanviettopaikka. Isohko RedLynx 100 työntekijällään tunnetaan moottoripyöräpeleistään, ja Frogmindin Badland on monen supersuosikki.

Suomalaisten pelitalojen myyntivaltiksi mainitaan usein pelien omaperäinen ote. Useimmilla peleillä on aivan omanlaisensa graafinen identiteetti, ja niiden äänimaailmaan panostetaan. Samoin suomalaisten otetta pelintekemiseen arvostetaan maailmalla. Puolet peliteollisuuden yrityksistä on perustettu viimeisten muutaman vuoden aikana, joten uusia menestystarinoita on todennäköisesti jossakin autotallissa jo kasvamassa.

Pelialan tulevaisuus Suomessa

Suomalaisten pelitalojen voidaan todeta olevan vakaassa nosteessa ja alan vetureina toimivat Supercell ja Rovio tasoittavat tietä uusille yrityksille. Ala kasvaa Suomessa edelleen, vaikka hidastumista on maailmalla havaittavissa. Pieneen maahamme on luotu teollisuudenala, joka työllistää 3 000 ihmistä, ja alan yritykset menestyvät.