Jos olet seurannut jääkiekon ympärillä tapahtuneita ilmiöitä viimeisten vuosien aikana, olet ehkä saattanut laittaa merkille, että Suomella on tällä hetkellä sellainen generationaalinen ikäluokka menossa, joka tulee dominoimaan kansainvälisiä kaukaloita vielä pitkään. Jääkiekkoa ei yleensä mielletä vientituotteeksi, vaikka me Suomalaiset olemmekin hyvin tunnettuja lajin parissa. Osittain tämä tuntemattomuus johtuu siitä, että jääkiekko ei itse asiassa ole edes USA:ssa kovin iso laji, sillä se on vasta sijoilla 4-5, kun puhutaan eri urheilulajien suosiosta. Kyseessä on siis marginaalisen pieni laji maailman mittakaavassa, mutta äärettömän suuri ja arvokas meille suomalaisille. Miten jääkiekosta sitten oikein tehdään vientituote? No itse jääkiekosta ei sanan varsinaisessa merkityksessä tehdä vientituotetta, samalla tavalla kun ei esimerkiksi formuloistakaan. Suomalaisten viennin jääkiekon parista takaa itse pelaajat, jotka henkilöityvät tiettyjen brändien taakse. Barkov, Laine, Aho, Teräväinen, Rinne – nämä kaikki ovat brändejä, jotka ovat niittäneet jo runsaasti menestystä rapakon toisella puolen. Tämä brändäys on myös onneksemme otettu huomioon pelaajien kanssa, sillä useat pelaajista käyttävät esimerkiksi erilaisten mainostoimistojen sekä agenttien palveluksia jo siihen, että heidän julkisuuskuvansa sekä imagonsa säilyisi halutunlaisena. Mikäli “Suomi-kiekosta” halutaan tehdä maailmalla entistä isompi, pitää lajiin liittyvien henkilöiden olla valmis tekemään yksilöllistä työtä yhteisen hyvän eteen. Patrik Laine Patrik Laine ja Winnipeg Jets solmivat 2-vuoden ns. “Bridge” -sopimuksen Syyskuussa 2019. Sopimusneuvottelut kestivät yllättävän pitkään, sillä kumpikaan osapuoli ei ollut halukas alussa pääsemään yhteisymmärrykseen siitä, kuinka paljon Laineelle pitäisi palkkaa maksaa seuraavan 2 vuoden aikana. Palkkapyyntöön kuitenkin vastattiin ja lopullinen summa osoittautui ainakin Laineen kannalta varsin mieluisaksi, sillä Patrik Laine kuittaa keskimäärin n. reilu kuusi miljoonaa (6) euroa kaudesta, kahden kauden ajan. Patrik Laine on ollut yksi suomalaisen kiekkoilun arvokkaimmista vientituotteista viimeiset 3 vuotta, mutta kesällä tapahtunut “sopimus-episodi” hieman söi uskottavuutta miehen imagosta. Saamme kuitenkin olla tällä hetkellä onnellisia siitä, että asia on kohtalaisen nopeasti unohdettu ja voimme keskittyä Patrik Laineen “make it or break it” -tyyppiseen ajanjaksoon miehen uralla. Alexander Barkov...
-
-
Otsikon mukainen väite on kohtalaisen suuria lupauksia sisällään pitävä, mutta täyttä realismia kuitenkin. Jotta ymmärtäisimme suomalaista peliteollisuutta hieman paremmin, meidän tulee osata lokeroida sitä oikein. Jos joku kertoo sinulle, että on pelinkehittäjä, tämän ei vielä automaattisesti pitäisi sinun aivoissa kertoa, mistä on kyse. Normaalisti seuraavaksi mieleen juolahtaa: -Minkälaisia pelejä sinä kehität? Vastauksia yllä esitettyyn kysymykseen voi olla kymmeniä erilaisia, mutta pääasiallisesti kun puhutaan suomalaisesta peliteollisuudesta ja peliosaamisesta, on kyseessä joko nettikasinoihin sijoittuva maailma tai puhtaasti videopeleihin liittyvät konseptit. Molemmat ovat kuitenkin samassa kategoriassa siinä mielessä, että ne ovat viihdekäyttöön suunniteltu. Toki nettikasinoiden puolella joku voisi väitellä siitä, että useat ihmiset pelaavat niitä ammatikseen. Tosiasia on kuitenkin se, ettei tähän kovin moni kykene, jonka johdosta nettikasinoihin liittyvää bisnestä tituleerataan edelleenkin viihteellisenä. Videopelien kehittäminen sekä osaajapula Tällä hetkellä Suomesta on niin kova vienti ulospäin maasta (työntekijät), että kotoisiin työpaikkoihin on vaikea löytää osaajia. Onkin täysin normaalin kuuloista, että suurimmissa osissa suomalaisissa pelimaailmaan sijoittuvissa start-upeissa osaajat haetaan ulkomailta. Miten on mahdollista, että kotimaisia osaajia ei saada houkuteltua jäämään Suomeen? Yksi ratkaiseva tekijä löytyy tähän ihan jostain muualta kuin esimerkiksi palkkatasosta tai työpaikan tarjoamista puitteista. Kyllä Suomessakin osataan luoda ihanteelliset puitteet työntekoa varten (varsinkin startup maailmassa), mutta yksinkertaisesti edes suurimmatkaan yritykset eivät voi säätä määrittää. Tämä tarkoittaa siis sitä, että monet suomalaiset osaajat pakenevat ulkomaille ei enempää eikä vähempääkään kuin huonon sääolosuhteiden takia. Kuvittele nyt itsesi kohdalla seuraavanlainen tilanne: Vaihtoehtona olisi jäädä Suomeen tekemään töitä n. 4000€ kuukausipalkalla tai siirtyä vaikkapa Kalifornian lämpöön tienaamaan 5000 dollaria kuussa jopa pienemmällä veroprosentilla. Kumman valitsisit? Suurin osa pelialan ammattilaisista on iältään 18-30 vuotiaita, joilla vielä kovin harvoin on perhesidonnaisia syitä esimerkiksi sille, etteivätkö he voisi lähteä ulkomaille asumaan. Olemme siis siinä mielessä kovin harmillisessa tilanteessa, ettemme voi yksinkertaisesti omaa säätämme muuttaa! Nettikasinoissa tulevaisuus Tulevaisuudessa suomalaisia osaajia löytää entistä enemmän nettikasinoiden parista. Tälläkin hetkellä välimerellä sijaitsevalla saarella, Maltalla,...
-
Tällä suomalaista designia käsittelevällä sivustolla kerrotaan suomalaisesta muotoilusta sangen laajasti, ja tämä artikkeli keskittyy tunnettuihin suomalaisiin arkkitehteihin sekä suomalaiseen arkkitehtuuriin, sen merkittävimpiin saavutuksiin mutta myös tarverakentamiseen. Pohdimme eri aikakausien rakentamista ja sille tyypillisiä ilmiöitä. Suomalaisen arkkitehtuurin juuret ovat syvällä; ne ulottuvat aina esihistorialliselle ajalle asti, vaikka se ei Suomen tämän hetkisessä rakennuskannassa juurikaan näy. Suomesta puuttuvat lähes tyystin Keski- ja Etelä-Euroopalle tyypilliset vanhat kaupunkikeskustat, joiden ympärille kaupunki on levinnyt. Tämä johtuu suurelta osin suomalaisesta puurakentamisen kulttuurista. Talvella jouduttiin lämmittämään, ja puurakennukset paloivat herkästi. Esihistorialliselta ajalta on säilynyt vain jäänteitä rakennuskannasta. Vanhimmat rakennelmat olivat röykkiöhautoja eli hiidenkiukaita. Rautakaudelta on säilynyt mäkilinnojen tai muinaislinnojen jäännöksiä. Huomattavimpia muinaislinnoja olivat Aurajoen varrelle sijainneet Vanhalinna sekä Janakkalan Hakoisten linna. Suomen suurin linnavuori löytyy kuitenkin Valkeakoskelta, Pirkanmaalta, ja sen edelleen jyhkeiltä valleilta avautuu näkymä Vanajavedelle. Rapolanharjun linna perustettiin 400-luvulla. Ennen tuhatlukua harju varustettiin linnavuoreksi, ja se oli turvapaikka vihollisen varalta. Myös Pirkkalassa Tursiannotkon muinaisjäännösalueella on löytynyt kylä, jonka historia ulottuu rautakautisen asutuksen pohjalle viimeistään 800–1050 jKr. Keskiajan arkkitehtuuri Suomessa Suomessa keskiaikaisen arkkitehtuurin tärkeimpiä saavutuksia olivat kirkot ja linnat. Vanhimmat kirkot olivat puuta, ja monesti niissä oli kivinen sakaristo. Ehdottomasti merkittävin Suomen vanhoista kirkoista on Turun tuomiokirkko, joka on ainoa goottilaistyyppinen katedraali Suomessa. Turun tuomiokirkkoa on laajennettu sekä täydennetty satojen vuosien aikana, ja siitä löytyykin vaikutteita useasta tyylisuunnasta. Gotiikka yleistyi 1200-luvulla, ja kirkkojen rakennustyypiksi muodostui suorakaiteen muotoinen harmaakivikirkko, pohjoissivullaan sakaristo ja eteläsivulla asehuone. Uudellamaalla kehiteltiin omaleimainen kirkkotyyppi 1400-luvulla. Se oli suorakaiteen muotoinen, tiilipäätyinen salikirkko. Tyyliä puhtaimmillaan edustaa 1450-luvun rostockilaisen rakennusmestarin muuraama Porvoon kirkko. Turun linna perustettiin 1280-luvulla alkujaan nelikulmaiseksi leirilinnaksi, samoin Hämeen ja Viipurin linnat. Olojen vakiinnuttua 1300-luvun alussa ne uudistettiin umpilinnoiksi. 1400-luvun alussa alkoi suunnittelu tuliaseiden varalle. Myöhäiskeskiajan merkittävä linnoitus oli Olavinlinna. Olavinlinnassa on kolmikulmainen päälinna ja joka kulmassa oli alun perin pyöreät puolustustornit. Kansa asui ennen 1900-lukua maaseudulla, jossa asumukset rakennettiin enimmäkseen hirrestä. Jo esihistoriallisella...
-
May 27, 2019Suomi on yksi designmaailman johtavista maista. Suomalaisten rakkaus muotoiluun ja taiteeseen ilmenee myös muilla tavoin: esimerkiksi Suomessa toimii jopa 2 500 taideyhdistystä. Suomalaisen muotoilun historian alku on paikannettu vuoteen 1875, jolloin perustettiin Suomen Taideteollisuusyhdistys. Yksi sen tärkeimmistä tehtävistä oli ylläpitää veistoskoulua, josta muodostui Taideteollinen korkeakoulu (nykyinen Aalto-yliopisto). Vuosien saatossa myös Alvar Aalto, Marimekko ja Artek ovat jättäneet merkittävän jälkensä Suomen designkulttuuriin. Innostus muotoilua kohtaan alkoi Ateneumista Yhdistyksen perustajajäsen Carl Gustaf Estlander aloitti yhdessä Suomen Taideyhdistyksen kanssa hankkeen, jonka lopputuloksena Suomeen rakennettiin nykyinen Ateneum. Se valmistui vuonna 1887 ja piti alun perin sisällään molempien niin Suomen Taideteollisuusyhdistyksen sekä Suomen Taideyhdistyksen erilliset museokokoelmat. Nykyisin Ateneumissa järjestetään maamme laajimmat taidekokoelmat, ja se on yksi valtion kolmesta taidemuseosta. Tutustu Ateneumiin ja muihin merkittäviin design-alueisiin Suomessa artikkelissamme. Ateneum – Helsinki Ateneum-rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Theodor Höijer, jonka suunnittelun jälki näkyy laajalti Helsingin keskustassa. Höijer puolestaan antoi rakennuksen julkisivun veistoskoristelun suomalaisen kuvanveiston isäksi kutsutulle kuvanveistäjä Carl Eneas Sjöstrandille. Hän suunnitteli rakennuksen päätykolmion sekä pääportaikon. Rakennuksen muusta koristelusta, ikkunarivistöjen väliin sijoitetuista taidemaailman kuuluisuuksien medaljonkikuvista vastasi puolestaan senaikainen suomalaisen kuvanveiston mestari Ville Vallgren, joka oli hakenut oppeja myös Pariisista. Muut koristeveistokset valmisti koristeveistäjä Magnus von Wright. Ateneum oli yli sata vuotta sitten merkittävä saavutus Suomelle. Taiteille oltiin valmiita panostamaan suuria summia, jonka johdosta rakennus sai myös lisänimekseen miljoonapalatsi. Nykyään se on edelleenkin yksi Suomen tunnetuimmista taidemuseoista sekä rakennuksista, jota tullaan ihastelemaan ympäri Suomea ja ulkomailta asti. Vuosien saatossa Ateneumissa ollaan nähty useita merkittäviä taidenäyttelyitä ja esitelty esimerkiksi Alvar Aallon tuotantoa. Tänä vuonna taidemuseo on keskittynyt Suomen taiteeseen. Kiasma – Nykytaiteen museo Kiasma kuuluu osaksi Kansallisgalleriaa Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseon kanssa. Kiasmaksi kutsutaan keskellä Helsinkiä sijaitsevaa nykytaiteen museota, jossa näyttelyiden lisäksi järjestetään monipuolisia esityksiä ja tapahtumia. Kiasma on sitoutunut käymään jatkuvaa vuoropuhelua ympäröivän yhteiskunnan, yleisön ja taidemaailman kanssa. Museo tarjoaa taide-elämyksiä ja uusia näkökulmia elämään. Kiasman kulmilla sijaitsevat Eduskuntatalo,...
-
May 27, 2019Suomeen matkustavien määrä on kasvanut tasaiseen tahtiin vuosi vuodelta. Esimerkiksi vuonna 2018 Suomessa rekisteröitiin melkein seitsemän miljoonaa ulkomaista yöpymistä, mikä on satojen tuhansien parannus muutamaan edelliseen vuoteen verrattuna. Ulkomaiset matkailijat kuluttavat mukavia summia vierailuidensa aikana, ja vuodessa summa on ollut noin 15 miljardia euroa. Ketkä matkustavat Suomeen? Aikaisemmin on mielletty, että Suomeen tulevista turisteista suurin osa olisi venäläisiä. Näin onkin ollut vielä joitakin vuosia sitten, ja toki edelleen venäläiset turistit ovat suuressa osassa kun katsotaan Suomen matkailijatilastoja. Venäjän lisäksi Suomeen matkustaa paljon turisteja Saksasta ja Isosta-Britanniasta, kuten muualtakin Euroopasta. Aikaisempina vuosina Ruotsista tullee matkailijat ovat olleet huomattavasti brittiläisiä turisteja edellä, mutta vuosi 2018 muutti kaiken. Eniten kasvua on ollut kiinalaisten matkustajien keskuudessa. Kiinalaisten määrä on nimittäin melkein kolminkertaistunut muutamaan viime vuoteen verrattuna. Se onkin varsin hurja kasvu, jolle ei näy loppua. Minne ulkomaalaiset matkustavat? Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että suuri osa ulkomaalaisten turistien matkoista suuntautuu Lappiin. Lappi koetaan eksoottisena kohteena, josta löytyy niin lunta, talviaktiviteetteja kuin joulupukkikin. Vaikka Lappiin toki tehdään matkoja myös kesäisin, on talvi silti kaikista suosituinta aikaa. Silloin Lapin lomat ovat usein loppuunmyytyjä. Toinen suosittu kohde Suomessa on tietenkin Helsinki. Suomen pääkaupunki kiinnostaa niin Euroopasta kuin muualtakin maailmasta saapuvia matkustajia. Helsingissä viivytään useimmiten muutaman päivän verran, mutta toki esimerkiksi viikon verran viipyvät turistit ovat myös tavallinen näky. Kesä on parasta aikaa matkustaa Helsinkiin ja vierailla esimerkiksi Suomenlinnassa. Parhaimmat nähtävyydet Suomessa on monia ulkomaalaisia turisteja kiinnostavia nähtävyyksiä. Yleensä ne jaetaan talvikohteisiin ja kesäkohteisiin. Kesäkohteisiin kuuluvat tietenkin Helsingistä löytyvät Linnanmäki, Suomenlinna ja Korkeasaaren eläintarha. Sen lisäksi erilaiset kansallispuistot, kuten vaikkapa Urho Kekkosen kansallispuisto Saariselällä, innostavat turisteja liikunnan ääreen patikoimaan Suomen kauniiseen luontoon. Lapin yksi suosituimmista nähtävyyksistä on tietenkin Joulupukin pajakylä, joka löytyy Rovaniemeltä. Parasta Joulupukin pajakylässä on, että se on auki ympäri vuoden. Vaikka Rovaniemen matkailuhuippu sijoittuukin talveen ja erityisesti joulun ajalle, tuo Joulupukin pajakylä kaupunkiin matkailijoita ulkomailta myös...
-
May 27, 2019Vuosikausia suomalaiset ovat kokeneet alemmuudentunnetta ruotsalaisen euroviisumenestyksen ja norjalaisten taloudellisen menestyksen rinnalla. Islantiin lentää turisteja enemmän kuin maa pystyy ottamaan vastaan, mutta mikseivät he saavu Suomeen? Suomi on loistanut viime vuosina lähes kaikkien positiivisten mittausten kärjessä; maamme on listattu maailman turvallisimpien, onnellisimpien ja koulutustasoltaan parhaimpien joukkoon. Tätä hiljaista, mutta menestynyttä kansaa ja sen rikkomatonta luontoa tullaan nyt ihmettelemään eri puolilta maailmaa. Mistä Suomi tunnetaan maailmalla? Suomalaiset itse saattavat kokea maamme olevan tunnettu maailmalla koulutuksesta ja urheilutähdistämme, mutta siinä ei ole kaikki. Suomen koulutus on tuottanut korkeatasoista osaamista, mikä näkyy tieto-taitona rajojemme ulkopuolellakin. Uutena nousevana osaamisalanamme on kyberturvallisuus, jossa suomalaisilla uskotaan olevan paljon annettavaa myös kansainvälisellä tasolla. Suomen tunnettavuus voidaan jakaa kahteen osaan; tuotteisiin, joita kaupataan kansainvälisillä markkinoilla, ja elämyksiin, joita matkailijat saapuvat kokemaan Suomeen. Niiden avulla rakentuu imago nimeltään Suomi. Suomalaisuuteen liittyy käsite “korkea laatu”. Suomalainen design, tekstiiliteollisuus, telakkateollisuus tai peliala mielletään korkealla ammattitaidolla tehdyksi. Suomen maine toimivana ja turvallisena maana vetää puoleensa matkailijoita ja kuluttajia aikakautena, jolloin erilaiset uhkakuvat häilyvät monien mielessä. Suomen kärkipaikat erilaisissa mittauksissa ovat kullanarvoista mainontaa maan imagoa ja vientiteollisuutta ajatellen. Talouden muutokset maailmalla ja ilmastonmuutos luovat matkailulle ja kansainvälisille kaupalle uudenlaisia haasteita. Maailmalla Suomi tunnetaan ainakin seuraavista asioista: Muumit Sauna Nokia Sisu Sykemittarit Angry Birds Kuplatuoli Joulupukki Finlandia-hymni Suomen tunnettavuus tulevaisuudessa Ulkosuomalaiset ovat kantaneet laukuissaan vuosikymmeniä ruisleipää, Marimekon tyynyliinoja ja Aarikan koruja. Pieniä paloja suomalaisuutta on viety piristykseksi omiin koteihin ja lahjaksi tuttaville. Nykyisin Suomi ja sen osaaminen on kuitenkin jo paljon muutakin, joista se voi olla tunnettu tulevaisuudessa. Suomalainen koulutus ja osaaminen on myyntituote, jonka avulla on suomalaista opetussuunnitelmaa kokeillaan esimerkiksi Kiinassa ja Saudi-Arabiassa. Pelialalla suomalaiset kuuluvat kärkijoukkoon, sillä itseoppineiden lisäksi Suomessa pelialan koulutusta on opiskeltu jo pitkään. Turvallisuus kokonaisuutena on yksi suurimpia vientivalttejamme tulevaisuudessa. Suomeen avattu kyberturvallisuuden tutkimuskeskus on kiinnostanut maailmanlaajuisesti, ja Suomella on hyvät edellytykset olla alalla keskeinen toimija. Alan piiriin kuuluu...
-
May 27, 2019Huippu-urheilu on yksi väylä, jolla valtiot voivat tehdä itseään tunnetuksi maailmanlaajuisesti. Tästä syystä huippu-urheilijat ovat joskus jopa tahtomattaan maidensa lähettiläitä urheilukentillä. Vaikka Suomen väkiluku on suhteellisen pieni globaalissa mittakaavassa, on maastamme silti noussut huippu-urheilijoita eri lajien huipuille. Tässä artikkelissa tullaan käsittelemään muutamia suomalaisia huippu-urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet mainetta maailmalla. Tarkoituksena ei ole esittää heistä kattavaa elämäkertaa, vaan kertoa heidän uriensa tärkeimmät vaiheet. On selvää, että suurimman maineen omaavat ne suomalaiset, jotka ovat tehneet urheilulliset urotekonsa kansainvälisesti erittäin seuratuissa lajeissa. Mitä suurempi menestys, sitä paremmin urheilija on todennäköisesti ollut tunnettu omassa lajissaan. Jotkut urheilijat säilyttävät statuksensa vielä pitkään uran jälkeenkin, sillä fanit muistavat sankariensa tarjoamat elämykset. Tässä tekstissä esitellään suomalaisurheilijoita, jotka ovat saavuttaneet kansainvälistä menestystä suurta mediahuomiota ja isoja katsojalukuja saavissa lajeissa. Mika Häkkinen Martinlaakson suurena miehenä tunnettu Mika Häkkinen ei ollut ensimmäinen suomalainen F1-maailmanmestari, mutta hän on kuninkuusluokan menestynein suomalaiskuski mestaruuksien määrällä mitattuna. Mikan ura alkoi kartingin parissa, josta hän eteni F3-luokkaan. Kyseisessä luokassa hän hallitsi Mika Salon kanssa Englannin sarjaa, ja voitti mestaruuden niukasti ennen kaimaansa. F3-sarjasta Häkkisen tie vei autourheilun kuninkuusluokkaan, eli Formula ykkösiin, Lotus-tallin palkattua hänet kaudeksi 1991. Ajettuaan Lotuksella kaudet 1991–1992 Häkkinen siirtyi McLarenille. Hän toimi kaudella 1993 testikuljettajana, mutta nousi kisakuljettajaksi kauden kolmeen viimeiseen kisaan. Häkkinen ajoi McLarenilla vuonna 1994 sarjan neljänneksi, mutta joutui seuraavan kauden viimeisen kisaviikonlopun aikana vakavaan onnettomuuteen. Häkkinen palasi radoille seuraavana vuonna ja saavutti kauan odotetun avausvoittonsa 1997. Seuraavalla kaudella Häkkinen voitti maailmanmestaruuden ja heti perään toisen tittelin myös vuonna 1999. F1-uransa hän päätti 2001. Kimi Räikkönen F1-maailman “jäämiehenä” tunnettu Kimi Räikkönen on tehnyt pitkän uran kuninkuusluokassa ja saanut samalla laajan fanikunnan, myös Suomen rajojen ulkopuolellakin. Räikkönen on usein sijoittunut kärkijoukkoon suosituimpien F1-kuskien äänestyksessä. Räikkönen aloitti F1-uransa Sauberilla vuonna 2001. Hän oli vakuuttanut tallipomot aiempana vuonna järjestetyissä testeissä ja Kimi hiljensi loputkin epäilijät viimeistään avauskisassaan ajamalla pisteille. Kaudeksi 2002 hän siirtyi...
-
May 27, 2019Maailman mittakaavassa Suomen pelialan tunnusluvut ovat varsin pienet. Alalla toimii Suomessa tällä hetkellä noin 260 yritystä. Tässä artikkelissa kerromme tarkemmin pelialan historiasta ja kehityksestä Suomessa sekä alan tämän hetken tunnusluvuista. Esittelemme muutaman yhtiön paremmin ja lopuksi spekuloimme hiukan tulevaisuuden näkymiä. Pelialan historia ja kehitys Suomalaisen pelialan voidaan sanoa saaneen alkusysäyksensä jo 70-luvulla, sillä vuonna 1979 julkaistiin ensimmäinen täysin suomalainen videopeli Chesmac. Kansainvälistä menestystä tämä peli ei kerännyt, mutta 90-luvun IT-kuplasta syntyneet yritykset hankkivat kunniaa myös kansainvälisillä markkinoilla. 2000-luvun alun jälkeen alkoi suomalaisen pelialan todellinen nousu. Digitalisaatio loi erinomaisen pohjan alan kehitykselle, ja huima kehitys synnytti 2010-luvulla noin 180 uutta pelitaloa ja alan liikevaihto kipusi jo ennen vuosikymmenen puoliväliä 1,8 miljardiin euroon. Tänä päivänä suomalaiset tunnetaan pelialastaan maailmalla ja yrityksissä kehitetään pelejä niin mobiiliin, konsoleille kuin PC:llekin. Alan tunnusluvut Suomen peliteollisuus koostuu noin 250 aktiivisesta yrityksestä. Liikevaihtoa alalla syntyy vuosittain noin 2,2 miljardia euroa. Pelitaloista seitsemän tekee yli 10 miljoonan euron liikevaihtoa ja reilut 90 % kaikesta liikevaihdosta tekevät Supercell ja Rovio. Ala työllistää 3 000 ihmistä ja uusia pelejä julkaistaan vuosittain 100. Alan liikevaihtoa dominoivat suuret nimet kuten Supercell ja Rovio, mutta myös pienemmät firmat Remedy ja Next Games tekevät oman osansa. Peliteollisuudesta löytyy muutama yllättäjä, jotka ovat kasvattaneet liikevaihtoaan muutamassa vuodessa 30 miljoonaan euroon. Alan kokonaisliikevaihto on noin 140 miljardia dollaria, eli pärjäämme ihan mukavasti. Isot nimet: Rovio Käsi ylös, jos Angry Birds on tuntematon kuuluisuus. Niinpä, kaikki tietävät Rovion hittipelin. Firma on luonut pelistä oman brändinsä, ja pelin oheismyynti on noin 40 % yrityksen liikevaihdosta. Yrityksen suunnitelmissa on myös avata Angry Birds -teemainen huvipuisto Kiinaan, joten pelin osuus liikevaihdosta tulee kasvamaan. Rovio työllistää tällä hetkellä noin 700 työntekijää. Suomen mittakaavassa kyseessä on suuryritys, joita on 0,2 % kaikista suomalaisista yrityksistä. Rovion liikevaihto on noin 150 miljoonaa euroa, eli se ei euroissa mitattuna ole suinkaan suurin pelitaloista. Sen tunnettavuutta...
-
May 27, 2019Suomessa meitä on aina kiinnostanut se, mitä meistä ulkomailla ajatellaan. Globaalissa mittakaavassa pikkuruisen kotimaamme maine on viime vuosina kasvanut kohisten maailmalla. Se mistä asioista Suomi maailmalla tunnetaan, riippuu luonnollisesti siitä, mikä maailmankolkka on kyseessä. Mitä lähempänä Suomea ollaan, sitä enemmän maastamme tiedetään. Puhdas luonto, joulupukki, huipputason koulujärjestelmä, teknologia, arkkitehtuuri, ja pelifirmat ovat muutamia niistä asioista, mitkä ovat nostaneet Suomea entistä enemmän maailmankartalle. Maailman onnellisin maa Suomi valittiin vuonna 2019 toistamiseen maailman onnellisimmaksi maaksi. YK:n onnellisuusraportissa saimme eniten pisteitä koko maailmassa, mutta mitkä seikat tekevät suomalaisista niin onnellisia ja mitä ulkomaalaiset maastamme oikeastaan tietävät? Asiaa pohtiessa kärkeen nousevat ainakin huippuluokan koulutus, puhdas luonto, tasa-arvo eikä sovi unohtaa myöskään saunakulttuuriamme. Valinta maailman onnellisimmaksi maaksi on jo itsessään lisännyt Suomen tunnettavuutta maailmalla ja useat mediat ovatkin innostuneet raportoimaan Suomen ainutlaatuisuudesta. Lapin taika ja joulupukki lumoavat ulkomaalaiset Suurelle osalle ulkomaalaisia ensimmäisenä Suomesta mieleen tuleva asia on upea, lumoava ja taianomainen Lappi erämaineen, paukkupakkasineen, poroineen sekä husky-koirineen. Revontulien lumo houkuttelee paikalle kymmeniä tuhansia turisteja ympäri maailmaa joka vuosi. Etenkin viime vuosina Lapissa on piipahtanut säännöllisin väliajoin jopa maailmankuuluja supertähtiä. Lapin lomalta on bongattu ainakin maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi valittu Lionel Messi, seurapiirikaunotar Kourtney Kardashian sekä Game of Thrones-tähti Emilia Clarke. Joulupukkia ei sovi myöskään unohtaa. Suomen oma punanuttuinen suurlähettiläs tuo Lappiin uskomattoman turistivirran joka talvi. Turistimäärät rikkovat ennätyksiä vuosi toisensa perään. Vuonna 2018 rekisteröityjä yöpymisiä Lapissa oli kolme miljoonaa. Yöpymisistä 490 000 tapahtui pelkästään joulukuussa. Eniten vierailijoita kävi Isosta-Britanniasta ja Ranskasta, mutta kiinalaisten kävijöiden määrä on voimakkaassa nousussa. Lappi, joulupukki kärkituotteenaan, kiinnostaa aasialaisia turisteja laajemmaltikin, sillä paljon kävijöitä tulee edelleen myös esimerkiksi Japanista. Puhdas luonto vetää puoleensa Suomi on maailmalla tunnettu myös erityisen puhtaasta luonnostaan, tuhansista järvistään, metsistään sekä yöttömästä yöstä. Etenkin aasialaiset arvostavat luonnon rikkumatonta rauhaa ja ihmetystä se herättää myös kaikissa muissa suurkaupungeista tulevissa matkailijoissa. Puhdas ja raikas ilma, huippuluokkainen hanavesi sekä ainutlaatuiset jokamiehenoikeudet...
-
Suomalaisella muotoilulla on maailmalla tunnistettava tyyli: pelkistetty, ajaton ja selkeälinjainen design on paitsi himoittu tyylisuunta sisustuksessa myös monen TV- ja elokuvaohjaajan mieleen. Ei siis ihme, että lukuisia kansainvälisiä palkintoja voittanut suomalainen design näkyy toistuvasti monissa TV-ohjelmissa ja elokuvissa. Huonekalujen ja esineiden lisäksi suomalaisesta muotoilusta puhuttaessa ei voida unohtaa vaatesuunnittelijoita – viime vuosina suomalaiset muotisuunnittelijat ovat saaneet harvinaisen paljon huomiota maailman muotipääkaupungeissa. Suomalaisen designin juuret sijoittuvat toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, kun uutta yhteiskuntaa alettiin rakentamaan ja arjesta haluttiin tehdä kauniimpaa. Ihmiset kaipasivat irrottautumista kaikesta vanhasta ja tunkkaisesta. Viimeistään 1950-luku oli suomalaisen muotoilun kulta-aikaa; Milanon Triennalessa palkittiin toistuvasti lukuisia suomalaisia muotoilijoita kultamitalein ja Grand Prixein. Muotoilijoista ja arkkitehdeista tuli aikansa juhlittuja tähtiä ja pian kansainvälinen elokuvateollisuuskin kiinnostui suomalaisesta designista. Suomalaisia design säväyttää scifi-sarjoissa Alvar Aallon Paimio-tuoli, Harri Koskisen K-tuoli ja Eero Aarnion Pallotuoli ovat esimerkkejä klassikon asemaan nousseista design-huonekaluista. Suomalaisten suunnittelijoiden ajoittain hyvin futuristinen tyyli on löytänyt tiensä moniin scifi-elokuviin ja -sarjoihin. Tiesitkö, että alkuperäisessä Star Trek -sarjassa nähdyt pöydät ja tuolit ovat variaatioita Aarnion Tulppaanituolista? Star Trek Enterprise -sarjassa esiintyy myös useita suomalaisia astioita, kuten Iittalan Tapio ja Stella -sarjan laseja. Maailmankuulu ohjaaja Stanley Kubrick tunnettiin tinkimättömästä ja äärimmäisen perfektionistisesta ohjaustyylistään. Hänen elokuvissaan jokainen yksityiskohta toteutettiin pakkomielteenomaisella tarkkuudella. Kubrick käytti kuukausia, jopa vuosia perehtyessään elokuvansa jokaiseen asusteeseen, esineeseen, miljööseen ja musiikkivalintaan. Esimerkiksi 2001: Avaruusseikkailussa kuvattu maailma suunniteltiin viimeiseen haarukkaan ja veitseen saakka. Elokuvassa nähtiin suomalaissyntyisen Eero Saarisen Knoll-kahvipöytä, joka oli Kubrickin mieleen. Selkeälinjainen ja visuaalisesti vangitseva pöytä pääsi osaksi avaruusaseman sisustusta. Iittalan esineet dominoivat TV-sarjoja ja elokuvia Huonekalujen lisäksi suomalaisten suunnittelemat lasiesineet ovat keränneet mainetta maailmalla. Lasimuotoilun mestarit Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva, Kaj Franck, Oiva Toikka, Alvar Aalto ja Helena Tynell olivat luomassa suomalaiselle lasitaiteelle sen kansainvälistä mainetta. Moni legendaarinen muotoilija työskenteli jossain vaiheessa uraansa Iittalalle. Vuonna 1881 perustettu lasitehdas tuli maailmankuuluksi erityisesti Aallon suunnitteleman Aalto-maljakon myötä. Maljakko kiehtoo orgaanisella ja...